Terveys

Staffeilla esiintyvä L2HGA (L-2-Hydroxyglutaric Aciduria) on keskushermostosairaus, jonka oireina esiintyy tutisevaa liikkumista, väristyksiä, epileptisen kohtauksen kaltaista jäykistymistä, liikunnan tai jännityksen aiheuttamaa epänormaalia lihasjäykkyyttä ja käytösmuutoksia. Lievissä tapauksissa oireita voi ilmetä aluksi ainoastaan stressaavissa tilanteissa – liikkeiden jäykkyytenä, peräpään jäykistymisenä ja lihasten tutinana. L2HGA vaikuttaa keskushermostoon ensisijaisesti aivoissa, ja oireet ilmaantuvat yleensä ensimmäisen kerran noin 6–12 kuukauden iässä.

Perinnöllisessä nuoruusiän harmaakaihissa (HC, hereditary cataracts) silmän linssin läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan ja koira sokeutuu yleensä 2–4 ikävuoteen mennessä.

Näihin molempiin sairauksiin on geenitesti. Geenitestillä on mahdollista selvittää, kantaako koira sairautta, vaikka se olisi ilmiasultaan terve. Molemmat sairaudet periytyvät resessiivisesti eli sairastuakseen koira tarvitsee sairautta aiheuttavan geenin molemmilta vanhemmiltaan. Sairauden kantajan saa yhdistää vain geneettisesti terveen yksilön kanssa. Jalostukseen käytettävät koirat tulee DNA-testata tai niiden tulee olla todistettavasti perimältään terveitä. Geenitestillä selvitettävä HC on eri sairaus kuin silmäpeilauksella todettavat kaihin muodot. Lisätietoa geenitesteistä löydät Kennelliiton sivuilta.

Kennelliiton hyväksymät DNA-testilaboratoriot roduittain

Yhdistys ylläpitää listaa testatuista ja perimältään terveistä koirista

Staffiyhdistys ylläpitää luetteloa geneettisesti terveistä koirista, jotka todistettavasti eivät kanna L2HGA- tai HC-geeniä.

Listaan on koottu DNA-testatut koirat sekä pentueet, jotka ovat näistä sairauksista perinnöllisesti terveitä. Perinnöllisesti terveen koiran molemmat vanhemmat on DNA-testattu terveiksi tai ne ovat jo itse perinnöllisesti terveitä omien vanhempiensa tuloksien perusteella.

Vain omistaja voi ilmoittaa koiran tiedot listalle. Jos kasvattaja haluaa ilmoittaa geneettisesti terveen pentueen tiedot listalle, se on tehtävä ennen pentujen luovutusta. Pentujen on oltava mikrosirutettuja ennen ilmoitusta.

Ilmoita viestissä kaikkien pentujen sekä emän ja isän nimet. Mikäli yhdistelmässä on käytetty tuontikoiraa, on osoitettava, että geenitestin on tehnyt Kennelliiton hyväksymä laboratorio tai että geenitulos tai tieto geneettisestä terveydestä on merkitty koiran sukutauluun, tai että se löytyy ulkomaalaisen kenneljärjestön verkkosivuilta. Mikäli riittäviä dokumentteja ei ole, koira täytyy testata Kennelliiton hyväksymässä DNA-laboratoriossa.

Suositus on, että geneettisesti terveet ulkomaalaiset koirat ja tuonnit testataan kolmen sukupolven välein.

Testitodistusten toimitusosoite:
jalostus@sbty.fi

Lonkkaniveldysplasia

Lonkkaniveldysplasia (hip dysplasia, HD) on monigeeninen sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat myös ympäristötekijät, kuten ruokinta ja kasvunopeus. Lonkkaniveldysplasia on kasvuhäiriö, jossa reisiluun pää ja lonkkamaljakko kehittyvät epänormaalisti ja nivelestä kehittyy löysä. Seurauksena voi olla nivelrikko. Oireina esiintyy liikkumishaluttomuutta, ontumista, lonkkanivelen jäykkyyttä ja lopulta lonkkalihasten surkastumista. Lievä dysplasia voi olla oireeton. Jos niveleen kehittyy nivelrikkoa, voi koiralla olla merkittäviä kipuja, varsinkin rasituksen jälkeen.

Tilastotietoa staffien lonkkaniveltutkimustuloksista

Lisätietoa lonkkaniveldysplasiasta Kennelliiton sivuilla

Kyynärnivelen kasvuhäiriö

Kyynärnivelen kasvuhäiriö (elbow dysplasia, ED) on yleisin etujalan nivelkivun ja ontumisen aiheuttaja. Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytymisen mekanismit ovat epäselvät. Periytyminen on kvantitatiivista eli siihen vaikuttaa useat eri geenit. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä. Toisin sanoen optimaalisella ruokinnalla voidaan mahdollisesti estää kasvuhäiriön kehittyminen yksilöllä, jolla on siihen perinnöllinen taipumus. (Anu Lappalainen, Kennelliitto)

Tilastotietoa staffien kyynärniveltutkimustuloksista

Lisätietoa kyynärnivelen kasvuhäiriöstä Kennelliton sivuilla

Polvilumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio

Polvilumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio on yleensä synnynnäinen tila, jossa polvilumpio eli patella pääsee luiskahtamaan pois urastaan. Polvilumpio voi luksoida joko polven sisäsyrjälle (mediaalisesti) tai ulkosyrjälle (lateraalisesti). Tila voi olla eriasteinen. Lievimmässä (ensimmäisen asteen) luksaatiossa polvilumpio saadaan normaalia herkemmin siirtymään pois urasta käsin liikuttelemalla ja polvea ojentamalla. Vaikeimmassa (neljäs aste) luksaatiossa polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan ja tila vaatii leikkaushoidon. Vaikeampiin asteisiin liittyy yleensä myös sääriluun yläosan kiertymistä.

Pois paikaltaan oleva polvilumpio aiheuttaa paitsi kipua, myös vauriota nivelrustoon ja nivelrikkoa. Polvilumpion sijoiltaanmenolle on erilaisia rakenteeseen liittyviä altistavia tekijöitä, kuten liian suorat takakulmaukset sekä virheelliset raaja-asennot.

Tapaturmasta johtuvaa sijoiltaan pois mennyttä polvea ei pidä sekoittaa synnynnäiseen luksaatioon.

Tilastotietoa polviniveltutkimustuloksista

Lisätietoa patellaluksaatiosta Kennelliiton sivuilla

Eturistisidevauriot

Polven etummaisen ristisiteen vauriot ovat staffeilla melko yleisiä. Suurin osa eturistisidevauriolle altistavista tekijöistä liittyy koiran rakenteeseen tai muihin sairauksiin ja niiden aiheuttamaan toimintahäiriöön polvinivelessä. Tämän vuoksi myös eturistisidevaurio on voimakkaasti perinnöllinen sairaus. Ristisideoperoitua koiraa ei saa käyttää jalostukseen

Ristisiteet ovat vahva, lyhyt siderakenne polvinivelen keskellä, reisiluun ja sääriluun välillä. Eturistiside on toiminnallisesti takaristisidettä tärkeämpi, koska se tukee reisiluun pään sääriluun nivelpinnalle takajalan työntövaiheen aikana. Eturistiside rajoittaa myös polvinivelen kiertoliikettä. Kun eturistiside pettää, polvinivel löystyy ja reisiluu pääsee liukumaan taaksepäin sääriluun nivelpinnalla. Liike vaurioittaa nivelkierukoita ja rustopintoja. Ristisidevaurion seurauksena polviniveleen kehittyy nopeasti tulehdusreaktion seurauksena rappeuttava nivelrikko.

Polven toimintakyvyn palauttamiseksi eturistisidevaurio täytyy viipymättä hoitaa kirurgisesti. Hoitotulos on yleensä hyvä, mutta ei täysin estä nivelrikon kehittymistä polviniveleen.

Ristisidevaurioita pidettiin aiemmin äkillisenä trauman aiheuttamana sairautena. Nykyään tiedetään, että noin 80 % ristisidevaurioista on aluksi osittaisia. Polvinivel voi aluksi olla tukeva tai löysyys on lievää. Vähitellen vaurio etenee, kun ristiside ei parane, vaan pettää asteittain rappeutuessaan. Polveen kehittyy usein nivelrikkomuutoksia jo, kun ristisidevaurio ja nivelen löysyys etenevät.

Lisätietoa polven ristisidevauriosta Kennelliiton sivuilla

Eturaajan kehityshäiriö

Staffin pennuilla esiintyvässä eturaajan kehityshäiriössä on kyse synnynnäisesti yläosastaan irrallaan olevasta kyynärluusta, joka ei ole suorassa linjassa värttinäluun kanssa. Tällä synnynnäisellä kehityshäiriöllä ei ole mitään tekemistä edellä mainitun kyynärnivelen kasvuhäiriön kanssa, vaan kyseessä on aivan toisenlainen sijoiltaan oleva kyynärluun kehityshäiriö, johon ei ole hoitokeinoa.

Synnynnäinen kyynärluun sijoiltaan meno on todettavissa jo vastasyntyneellä pennulla ilman röntgenkuviakin. Pennun kyynärpäässä/kyynerpäissä tuntuu sormin koskettamalla pienen pienet terävät kohoumat, joita terverakenteisella pennulla ei normaalisti kehittyneissä eturaajoissaan ole. Tämä terävä kohouma on röntgenkuvissa näkyvän vinoasentoisen irrallaan olevan kyynärluun irtonainen yläosa. Pennun kasvaessa ja noustessa jaloilleen irtonainen kyynärluu työntyy rungosta ulospäin eriasteisesti.

Jos eturaajan kehityshäiriö esiintyy molemmissa eturaajoissa, se estää pennun normaalin elämän. Pentu on eläinsuojelullisin perustein lopetettava heti, kun diagnoosi on varmistunut.

Silmäsairaudet

Erilaisia perinnöllisiä tai perinnölliseksi oletettuja silmäsairauksia on todettu yli 160 koirarodulla. Sairauksien merkityksellisyys koiran elämänlaatuun ja näkökykyyn vaihtelee vähäisestä sokeuttavaan ja kivuliaaseen tai muuten koiran hyvinvointia merkittävästi haittaavaan ongelmaan. Jalostusvalinnoilla tulee pyrkiä vähentämään tai estämään ainakin vakavien, näköä uhkaavien ja kipua sekä leikkaushoitoa tai jatkuvaa lääkitystarvetta aiheuttavien sairauksien ilmeneminen.

Ylimääräiset ripset

Yleisin staffeilla ilmenevä, perinnölliseksi katsottava silmäsairaus on ylimääräiset ripset (distichiasis ja ektooppinen cilia). Tosin valtaosa todetuista tapauksista on lieviä. Distichiasiksella tarkoitetaan tilaa, jossa osa koiran silmäripsistä on sijoittunut väärin ja osuu siksi silmän pintaan. Oireina voidaan havaita esimerkiksi lisääntynyttä silmävuotoa ja silmäluomien räpyttelyä sekä silmien punoitusta. Oireiden voimakkuus riippuu ylimääräisten ripsien paksuudesta ja kasvusuunnasta. Ripsiä voi irrota ja kasvaa takaisin karvan vaihtumisen yhteydessä. Ektooppinen cilia kasvaa luomen sisäpinnan sidekalvon läpi ja aiheuttaa lähes aina voimakkaat kipuoireet (siristys, hankaaminen ja vetistys) ja sarveiskalvovaurioita. Ylimääräiset ripset on periytyvä vaiva, mutta sen periytymismekanismi ei ole tiedossa.

Kaihi eli katarakta

Katarakta eli kaihi voi koirilla olla perinnöllinen tai ei-perinnöllinen, synnynnäinen tai hankittu. Syntymän ja kahdeksan viikon iän välillä todetut kataraktat ovat synnynnäisiä. Esimerkkinä hankitusta kataraktasta on sokeritautiin liittyvä, usein hyvin nopeasti täydelliseksi kaihiksi kehittyvä diabeettinen katarakta. Muita esimerkkejä hankitusta kaihista ovat esimerkiksi vanhuuden kaihi sekä muihin silmäsairauksiin liittyvä toissijainen kaihi. Myös trauma, kuten silmään kohdistunut isku, saattaa aiheuttaa kaihin.

Perinnöllinen harmaakaihi samentaa silmän linssin osittain tai kokonaan. Useimpien muotojen periytymismallia ei vielä tiedetä ja sairauden alkamisikä vaihtelee suuresti. Perinnöllinen kaihi on yleensä molemminpuolinen ja johtaa sokeuteen, jos linssien samentuminen on täydellinen. Jos kaihisamentuma jää hyvin pieneksi, sillä ei ole vaikutusta koiran näkökykyyn. Edennyt kaihi aiheuttaa silmän sisäistä suonikalvontulehdusta ja voi siten voi aiheuttaa kipua.

Silmäpeilauksella todettu kaihi on eri asia kuin staffeilla ilmenevä, geenitestillä selvitettävissä oleva, täydelliseen sokeuteen johtava perinnöllinen nuoruusiän katarakta (HC).

PHTVL/PHPV

PHTVL/PHPV (persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis/persistent hyperplastic primary vitreous) tarkoittaa linssiä ympäröivän verisuonituksen ja/tai alkulasiaisen liiallista kasvua sikiönkehityksen alussa ja vajavaista surkastumista syntymän aikoihin tai sen jälkeen. Seurauksena on eriasteisia samentumia linssin takana sekä mahdollisesti myös linssin epämuotoisuutta. Muutokset on jaettu kuuteen vakavuusasteeseen, joista lievin (aste 1) on onneksi yleisin. Siinä linssin takapinnalla on pieniä pistemäisiä (ei paljain silmin nähtäviä) pigmenttipisteitä tai sidekudosplakkeja, joista ei koiralle ole haittaa. Vakavammissa muodoissa (2-6) sidekudosplakki on laajempi (aste 2), ja siihen voi liittyä aktiivista verisuonitusta (aste 3) sekä linssin epämuotoisuutta (asteet 4-6). Vakavampiin asteisiin saattaa liittyä toissijaisia kaihimuutoksia, ja nämä yhdessä voivat aiheuttaa merkittävää näköhaittaa ja silmän tulehdusta sekä kipua.

Verkkokalvon kehityshäiriö (RD)

Verkkokalvon kehityshäiriö (retinal dysplasia, RD) jaetaan kolmeen muotoon. Lievimmässä, multifokaalissa RD:ssä (mRD) muutokset ovat pieniä, yksittäisiä tai lukuisia poimuja verkkokalvolla. Muutokset pysyvät yleensä ennallaan, ja niiden merkitys koiralle on hyvin vähäinen. Geograafisessa RD:ssä (gRD) muutos on laajempi ja yleensä melko keskellä silmänpohjaa, jolloin sillä voi olla vaikutusta näkökykyyn. Muutokseen liittyy myös paikallista verkkokalvon ohentumista ja joskus myös irtaumaa. Vakavin muoto (totaali RD, tRD) on onneksi harvinaisin. Siinä verkkokalvon kehitys on jäänyt merkittävästi kesken, eikä se ole kiinnittynyt normaaliin paikkaansa. Silmä on sokea ja siinä on usein muitakin kehityshäiriöitä.

Sarveiskalvon dystrofia

Sarveiskalvon dystrofia on aineenvaihdunnan häiriö, jossa sarveiskalvon pintakerrokseen tai keskikerrokseen muodostuu paljain silmin havaittava rasvakertymä. Se ilmenee yleensä keski-ikään mennessä, mutta aiheuttaa vain harvoin koiralle näkö- tai muita ongelmia. Ruokinta ja hormonaaliset tekijät saattavat osaltaan vaikuttaa vaivan ilmenemiseen. Vaiva ei yleensä ole koiran elämälle kovinkaan merkityksellinen..

Furunkoloosi

Furunkuloosi tarkoittaa varpaiden ja/tai polkuanturoiden välissä esiintyvää syvää tulehdusta. Furunkuloosissa polkuanturoiden välissä oleva iho on arka ja punoittaa ja varpaiden väliin voi muodostua rakkuloita. Koira pyrkii nuolemaan tassuja ja saattaa ontua. Furunkuloosin taustalla voi olla eri tekijät, kuten atopia/allergia, sienitulehdukset tai psyykkiset oireet (jatkuva tassujen nuoleminen). Furunkuloosin syyt ovat osittain edelleen hämärän peitossa, mutta on epäilty, että taustalla olisi immunologinen tulehdusreaktio revenneistä karvatupista vapautuneeseen materiaaliin, kuten keratiiniin ja triglyserideihin. Laukaisevana tekijänä on usein mekaaninen trauma, tulehdus, loiset tai allergia. Staffi on lyhytturkkisena rotuna alttiimpi kehittämään furunkuloosin pitkäturkkisiin verrattuna. Hoidon perustana on altistavien tekijöiden, kuten atopian/allergioiden aiheuttaman kutinan hoito ja turkin poikki hankautumisen estäminen. Tauti uusii helposti ja voi joskus vaatia runsaastikin lääkehoitoja. Taudin taustasyyn selvittäminen on hoidon kannalta tärkeää, mutta läheskään aina taustasyytä ei pystytä selvittämään huolellisista tutkimuksista huolimatta. Tällöin koiraa hoidetaan oireenmukaisesti.

Allergia ja atopiat

Atopia on geneettisestä taipumuksesta aiheutuva tulehduksellinen ja kutiseva allerginen ihosairaus, jonka synnylle on perimän lisäksi olemassa useita altistavia tekijöitä, kuten koiran elinympäristö ja olosuhteet. Atopia on elinikäinen vaiva, joka on kontrolloitavissa, muttei parannettavissa. Ruoka-aineallergia on koiralla atopiaa huomattavasti harvinaisempaa. Vain 10 % iho-oireisista koirista kärsii ruoka-aineallergiasta, jolloin koiralla on yleensä myös ruuansulatuskanavan oireita (ilmavaivat, ripuli). Atooppista tai allergista koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Atopia on tyypillisesti nuoren aikuisen koiran sairaus ja oireet alkavat suurimmalla osalla atoopikoista 6 kk – 3 vuoden iässä. Allerginen nuha, astma ja silmän sidekalvontulehdus ovat koiralla harvinaisia. Koira reagoi ihollaan ja atopia onkin koiran yleisin ihosairaus. Atopiaan liittyvien toistuvien ihon bakteeri- ja hiivatulehdusten esiintymisestä on päätelty, että atoopikkokoirilla olisi puutteellisesti toimiva soluvälitteinen immuunivaste. Atopialle tyypillistä on, että oireet helpottuvat ja pahenevat kausittaisesti ainakin sairauden alkuvaiheessa. Jos oireet ovat heti alkuun jatkuvia, voidaan hyvällä syyllä epäillä ruoka-aineallergiaa aiheuttajaksi.

Atooppinen iho kutisee, minkä seurauksena koira raapii ihonsa rikki. Turkki on hilseilevä ja huonokuntoinen sekä ohut tai jopa paikoin kalju. Niiltä alueilta, joissa kutina on voimakkainta, iho paksunee jatkuvan raapimisen ja kalvamisen seurauksena sekä tummuu. Muutokset paikallistuvat naamaan (huulet ja silmien ympärys), korviin, tassuihin, jalkoihin, leukaan ja vatsan alle (kainalot ja nivuset). Joillakin koirilla jatkuva kutina aiheuttaa myös käyttäytymisen muutoksia, esim. ärtyisyyttä. Toistuvat korvatulehdukset ovat eräs tavallisimmista atoopikon iho-oireista.

Koiran kutinan syy on selvitettävä huolellisesti. Jos muuta selittävää syytä ei löydy ja koiralla on atopiadiagnoosin tekemiseen oikeuttavat oireet, koiralle tehdään joko ihotesti tai allergiavasta-aineita etsitään verestä. Koiran atopian hoitoon käytetään monia eri hoitomuotoja. Kaikkein tärkein on allergeenialtistuksen vähentäminen esim. toistuvien pesujen ja ympäristön saneerauksen avulla. Jollei näiden toimenpiteiden ja sekundaaristen bakteeri- ja hiivatulehdusten hallinnalla päästä riittävään lopputulokseen, voidaan allergiatestin tulosten perusteella aloittaa siedätyshoito ja/tai lääkehoito.

Sikaripunkki

Sikaripunkki (demodex canis) on erittäin pieni hämähäkkieläin, joka asustaa koiran karvatupen sisällä ja talirauhasissa. Se on yleinen asukas kaikkien koirarotujen iholla. Ongelmia siitä voi tulla vasta silloin, kun koiran vastustuskyky jostain syystä alenee, jolloin sikaripunkki voi aiheuttaa karvattoman punoittavan alueen ihossa. Karvattomat laikut eivät yleensä vaivaa koiraa, eivätkä vaadi erityisiä toimenpiteitä. Kun koiran vastustuskyky paranee, laikut häviävät itsestään. Sikaripunkki voi aiheuttaa myös korvatulehdusta.

Sikaripunkkilaikuista on syytä erottaa koiran päälaella sijaitsevan tuoksurauhasen tai hännän päällä sijaitsevan häntärauhasen kausittainen kaljuuntuminen, joka ilmeisesti liittyy enemmän hormonitoimintaan.

Nuoruusiän demodikoosi

Demodikoosi on sikaripunkin aiheuttama ihosairaus. Nuoruusiän paikallista demodikoosia esiintyy alle vuoden ikäisillä staffeilla. Se leviää emolta pennulle ensimmäisten elinvuorokausien aikana. Myöhemmin tauti ei tartu. Pennulle ilmestyy karvattomia kolikon kokoisia läiskiä pään ja joskus selän sekä raajojen alueelle, ja ne häviävät yleensä itsestään vuoden ikään mennessä. Ne eivät uusiudu, eivätkä vaadi erityisiä hoitotoimenpiteitä tai lääkehoitoa. Noin kymmenessä prosentissa nuoruusiän demodikooseista tauti etenee ja leviää yleistyneeksi demodikoosiksi. Paikallisen demodikoosin sairastaneiden staffien jalostuskäytölle ei ole estettä.

Yleistynyt demodikoosi

Jos punkit lisääntyvät hallitsemattomasti, ne saavat aikaan yleistyneen demodikoosin. Yleistyneessä demodikoosissa karvattomia läikkiä on hyvin runsaasti. Yleistynyt demodikoosi on vakava ihosairaus, jossa ihomuutokset muuttuvat pahemmiksi ja karvattomat alueet laajenevat. Yleisoireita ovat muun muassa väsymys, kuumeilu, ruokahaluttomuus ja imusolmukkeiden paisuminen.

Yleistynyt demodikoosi vaatii pitkän hoidon. Sitä hoidetaan suun kautta annosteltavilla loislääkkeillä. Yleistyneeseen demodikoosiin usein liittyvää bakteeriperäistä karvatupentulehdusta hoidetaan antibiooteilla. Kortisonivalmisteita on vältettävä.

Yleistyneen demodikoosin syytä ei täysin tiedetä. Altistavina tekijöinä pidetään sisäloisia, kiima-aikoja, hormonaalisia sairauksia, glukokortikoidilääkityksiä ja kemoterapiaa. Spontaania paranemista ei ole koskaan raportoitu. Aikuisiällä puhjenneen demodikoosin taustasyy tai sairaus olisi hyvä selvittää. Yleistyneen demodikoosin uskotaan olevan perinnöllistä, joten siihen sairastuneita koiria ei suositella jalostuskäyttöön.

Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka on koirien yleisin neurologinen sairaus. Kohtausten luonne vaihtelee ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston tai käyttäytymisen häiriöitä. Koira voi olla kohtauksen aikana tajuissaan tai tajuton. Jos koko koira kouristelee, puhutaan yleistyneestä kohtauksesta. Kohtaus voi esiintyä myös paikallisena, jolloin vain yksi lihasryhmä, esimerkiksi koiran raaja tai raajat kouristelevat. Paikallisalkuinen kohtaus voi myös laajeta yleistyneeksi kohtaukseksi.

Ensimmäinen epilepsiakohtaus tulee useimmiten nuorena, 1-5 -vuotiaana, mutta perinnöllinen epilepsia voi alkaa missä iässä tahansa. Samantyyppisiä kohtauksia voivat aiheuttaa myös muut sairaudet kuin epilepsia. Epilepsiadiagnoosi pohjautuu muiden sairauksien poissulkemiseen. Koirasta otetaan virtsa- ja verinäytteitä ja tehdään neurologinen tutkimus. Jollei muuta kohtauksia selittävää syytä löydy, koira sairastaa epilepsiaa. Epilepsiaa ei voida parantaa, vaan koira tarvitsee lääkitystä koko loppuelämänsä ajan. Lääkityksen aloituspäätökseen vaikuttavat kohtauksien esiintymistiheys ja vakavuus. Lääkityksen avulla epilepsiakohtausten esiintymistä voidaan harventaa, kohtauksia lieventää ja niiden kestoa lyhentää. Joskus kohtaukset saadaan lääkityksellä kokonaan loppumaan.

Epilepsiadiagnoosin saanutta koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Staffeilla epilepsiaa esiintyy toistaiseksi sen verran satunnaisesti, että epilepsiaa sairastavan staffin vanhempia tai sisaruksia ei tarvitse automaattisesti sulkea pois jalostuksesta, mutta niiden jalostuskäyttöä tulee harkita erityisen tarkkaan. Epileptikon vanhempia ei tule parittaa uudelleen keskenään eikä tehdä toista hyvin samansukuista yhdistelmää. Epilepsiaa sairastavan koiran sisaruksen jalostuskäytön suhteen olisi tärkeää suosia ulkosiitosta ja selvittää parituskumppanin taustat mahdollisimman perusteellisesti.

Staffiyhdistys kannustaa kasvattajia ja staffin omistajia keskustelemaan epilepsiasta avoimesti ja ilmoittamaan jokaisesta epilepsiadiagnoosin saaneesta koirasta jalostustoimikunnalle sairauden esiintyvyyden kartoittamiseksi. Ilmoituksen voi tehdä koiran omistaja tai kasvattaja. Tiedot voi ilmoittaa myös jo kuolleesta koirasta, jolla on todettu epilepsia.

Vastaa epileptistyyppisiä kohtauksia koskevaan kyselyyn

Purentaviat

Staffilla tulee olla lyhyt kuono, voimakkaat leuat ja kuitenkin täydellinen leikkaava saksipurenta, mikä on jalostuksessa haastava yhtälö ylläpitää. Purentavirheet sekä hammaspuutokset ovatkin rodussa verrattain yleisiä, mutta virheen vakavuutta täytyy tarkastella suhteessa virheen laatuun. Lievästä purentavirheestä ei yleensä ole koiralle haittaa seura- ja harrastuskoirana. Purentavikoja on pyrittävä välttämään jalostuksessa.

Kuurous

Synnynnäinen kuurous ei ole tavatonta ja lähes kaikissa koiraroduissa tavataan silloin tällöin kuuroja pentuja. Merkittävin kuurouden aiheuttaja useilla roduilla liittyy perimään. Koirilla esiintyy muun muassa värigeenejä, jotka aiheuttavat niin sanottua toissijaista eli sekundääristä synnynnäistä kuuroutta. Merkittävimpiä näistä geeneistä ovat valkoläiskäisyyttä ja valkoisuutta aiheuttavat piepaldismi (sp)- ja white spotting -geeni (sw) sekä marmorointiväriä aiheuttava merle -värigeeni. Synnynnäistä kuuroutta tai etenevää kuulon rappeutumista voivat aiheuttaa myös niin sanotut ototoksiset aineet, joita ovat muun muassa eräät antibiootit ja eräiden infektioiden tuottamat toksiinit. Myös äkillinen kova ääni tai jatkuva korkeatasoinen melu aiheuttaa kuuloaistinsolujen tuhoutumista ja etenevää kuulon alenemista.

Staffeilla kuurous liittyy usein nimenomaan valkovoittoiseen turkin väriin. Kaikki valkoiset staffit eivät suinkaan ole kuuroja, mutta valtaosa kuuroksi todetuista staffeista on valkoisia.

Puolikuuroa yksilöä on lähes mahdotonta todentaa ilman asianmukaista tutkimusta, kun taas täysin kuurot pennut usein tunnistetaan jo pentulaatikossa ilman testaustakin. Puolikuuro koira voi elää lähes normaalia elämää, mutta perinnöllisesti se kuitenkin katsotaan sairaaksi. Kuurouden periytymismekanismia ei vielä tiedetä.

Kuurous todetaan eläinlääkärin suorittamalla BAER (Brainstem Auditory Evoced Response) -testillä. BAER-testi voidaan tehdä seitsemästä ikäviikosta alkaen. Varma tulos saadaan vasta yli 12 viikon ikäisenä. Kaikille valkoisille staffin pennuille suositellaan BAER-testausta ennen luovutusta puolikuurouden poissulkemiseksi ja kuurouden toteamiseksi. Syntymäkuuroa tai ilman tiedettyä ulkoista aiheuttajaa kuuroutunutta koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Sininen-sininen -väriyhdistelmä

Sininen turkin väri ilmenee koirilla niin sanotun haalistustekijän eli diluutiotekijän ansiosta. Ilman perimässä olevaa haalistustekijää sinisävyisen staffin turkki olisi musta, brindle tai punainen. Ongelmalliseksi diluutiovärin voi tehdä siihen liittyvät turkki- ja iho-ongelmat. Colour dilution alopecia (CDA) on follikulaarisen dysplasian muoto, jota esiintyy sinisillä koirilla monissa eri roduissa. Sairaudesta käytetään myös nimitystä sinisen koiran syndrooma.

Kaikki siniset koirat eivät sairastu eikä sairauden periytymismekanismia vielä tunneta. Sairaat koirat syntyvät terveinä. Jossain vaiheessa, yleensä 2-3 vuoden ikään mennessä iho muuttuu hilseileväksi ja turkki harvenee laikuittaisesti, erityisesti selän ja kylkien alueelta. Karva on katkeilevampaa ja kuivempaa kuin normaalisti. Ihoon ilmaantuu pieniä näppylöitä sekundaarisen bakteeritulehduksen seurauksena. Vuosien kuluessa lähes kaikki karva katoaa ja uutta karvaa kasvaa huonosti. Pää, kaula ja jalat ovat hitaammin ja vähiten vaurioituneita.

Diagnoosi varmistetaan ihobiopsialla, jossa erityisesti karvassa, karvafollikleleissa ja follikkelien ympäriltä löytyy tyypillisiä melaniinikasautumia. Ne ilmeisesti rikkovat karvan pinnan, karva heikkenee ja ympäröivään ihoon vapautuu toksisia aineita. Sairauteen ei ole olemassa toimivaa hoitoa.

Kennelliiton määräyksellä vuoden 2010 alkaen on ollut kiellettyä yhdistää kaksi koiraa, joilla molemmilla on sininen haalistustekijä homotsygoottina (koiran kirsu harmahtava). Kielto koskee muun muassa seuraavan värisiksi merkittyjen koirien yhdistämistä:

• sininen – sininen
• sininen – sininen fawn
• sininen fawn – sininen fawn.

Kielto koskee kaikkia geneettisesti sinisiä (genotyyppi d/d) koiria riippumatta siitä, minkä värisiksi ne on rekisteröity.

Huomioitavaa on, että sininen väri periytyy resessiivisesti, joten sinisen tai sininen fawn -värisen koiran jälkeläiset ovat haalistustekijän (diluution) kantajia, vaikka yhdistelmän toinen koira olisi muun värinen.

Vuoden 2010 alussa voimaan tullut homotsygoottien (d/d) yhdistelmien kielto koskee myös koiria, joissa on valkoista.